lannoitus

Lisää kohteesta Kamelia

Laji: Camelia
Heimo: Theaceae


Istutus: Kamelia
Kamelia ei ole erityisen vaikea kasvattaa, joten se sopii hyvin aloitteleville puutarhaviljelijöille. Sitä ei tarvitse leikata kuin vähän jos ollenkaan ja se kukkii uskollisesti joka vuosi. Kamelia istutetaan kalkittomaan, esim. neutraalista happamaan, ei-emäksiseen maahan varjoisaan paikkaan. Talon seinusta on ihanteellinen kasvatuspaikka.

Pakkanen ja nopea sulaminen voivat vahingoittaa kukannuppuja, joten vältä paikkaa, jossa se altistuisi jääkylmille tuulille ja aamuauringolle. Kamelia on metsäkasvi, joten se viihtyy puolivarjossa. Voidaan kasvattaa myös astioissa.

Kaikki kamelialajikkeet eivät ole yhtä kestäviä, joten valitse lajike huolella. 

Sesonki: Kamelian kukinta
Kamelian etuna on se, että se kukkii aikaisin, talvesta varhaiskevääseen, ajankohtana jolloin vain harvat lajit kukkivat. Kukat ovat huomiota herättävät. Kamelia voi olla niin täynnä kukkia, että lehdet tuskin näkyvät.

Kukat voivat kasvaa 12 cm:n kokoisiksi ja lajikkeiden muodot vaihtelevat yksinkertaisesta vuokonmuodosta, kuten esim. vaaleanpunainen C williamii JC Williams, pionia muistuttaviin, kuten esim. tumman vaaleanpunainen Anticipation. Kukissa voi olla tummempi häivähdys, kuten esim. vadelmanpunaisessa C japonica Maggissa, tai ne voivat olla poimullisia, kuten esim. japonica Margret Davisissa, jonka kukissa on kirsikanväriset reunat.

Yleensä kukat ovat valkoisia, vaaleanpunaisia tai huulipunanpunaisia, mutta on olemassa myös kermanvärisiä ja keltaisia lajikkeita. Puutarhalajikkeet voivat kasvaa 3 metrin korkuisiksi, mutta keskimäärin niiden korkeus on alle 2 metriä.

Kamelian lisääminen
Ota puolipuutuneita tai lehtipistokkaita keskikesän ja alkutalven välisenä aikana.